Yhteenvedon aika

Oppimispäiväkirjan palautuspäivä lähestyy, mutta se ei aiheuta paniikkia, sillä voin tämän postauksen jälkeen ylpeästi ja tyytyväisenä ilmoittaa, että oma oppimispäiväkirjani on valmis. Tämän postauksen jälkeen tähän blogiin ei tule päivityksiä, ellen myöhemmin huomaa unohtaneeni jotain oleellista. Tai ellen joskus myöhemmin tee uutta oppimispäiväkirjaa, joka voisi olla jatkoa tälle päiväkirjalle. Never say never.

Noh, joka tapauksessa, toivon, että lukija aloittaa lukemisensa ensimmäisestä postauksesta, sillä tämä päiväkirja on kronologinen jatkumo ja on muotoutunut oppimisprosessin edetessä, alusta tänne, loppuun. Muuten saatan vahingossa spoilata kaikkea milenkiintoista, esimerkiksi seuraavassa arvioivassa osuudessa paljastan opintojakson aikana oppimani asiat.

Oppimispäiväkirjassa tulee ojaropsin mukaan olla siis myös arvioiva osuus, jossa pohdiskelen ja arvioin omaa oppimistani, tietojen ja taitojen karttumista. Olen totetuttanut tätä osuutta jo jokaisen aiheen kohdalla pienemmissä osissa. Tämä postaus onkin yhteenveto koko opintojaksosta ja myös jonkinlainen jatko-osa päiväkirjan alussa olleelle tavoitteiden pohdinnalle - nyt voin vastata, kuinka ne loppujen lopuksi toteutuivat.

Opintojakson tavoitteet olivat, että opiskelija:

·          tietää teksti- ja diskurssianalyysin perusteet ja osaa hyödyntää niitä erilaisten tekstin tulkinnassa

·          ymmärtää pragmatiikan ja kielen tilanteisen käytön merkityksen viestinnässä

·          osaa käyttää diskurssistrategioita

·          ymmärtää semantiikan ja semiotiikan perusteita ja ulottuvuuksia merkityksien tulkinnassa

·          osaa kielikohteliaisuuden strategioita

·          ymmärtää synonymian, homonymian ja polysemian ilmiöt suomen kielessä

(Turja 2015)

Olen oppinut perustiedot pragmatiikasta, multimodaalisuudesta, tekstilajista, diskurssista ja kielikohteliaisuudesta. Tiedän ainakin osan teksti- ja diskurssianalyysin perusteista ja osaan hyödyntää niitä erilaisten tekstien tulkinnassa. Vielä toki olisi paljon opittavaa ja harjoittelemista teksti- ja varsinkin diskurssianalyysin tekemisessä. Ymmärrän pragmatiikan ja kielen tilanteisen käytön merkityksiä viestinnässä – tuskin kaikkea, mutta ehkä tarpeeksi pystyäkseni tarkkailemaan erilaisia kielellisiä tilanteita myös tästä näkökulmasta. Osaan kielikohteliaisuuden strategioita. Nämä osat tavoitteista olen saavuttanut mielestäni ihan kiitettävästi.

Seuraavat kohdat taas kaipaisivat vielä täydennystä: ymmärrän kyllä mitä semantiikalla tarkoitetaan, ja ymmärrän sen joitakin ulottuvuuksia, mutta en mielestäni kovin suuressa määrin. Synonymian ja homonymian käsitteistä tiedän kyllä, mitä ne tarkoittavat, mutta ne eivät kuulu tämän opintojakson aikana oppimiini asioihin. Polysemiasta olen kuullut kerran, semantiikkaa tutkiessani, mutten tiedä mitä se tarkoittaa. Jos nämä asiat ovat kirjattuna opintojakson tavoitteisiin, ehkä niihin olisi voinut tutustua yhdessä tunneillakin vähän tarkemmin.

Edellisessä kappaleessa mainitsemani asiat ovat siis jollakin tavalla jääneet mietityttämään minua tai en ihan ymmärtänyt niitä. Samoin jäi mieltäni kaivelemaan yksi asia; tekstilajin ja diskurssin välinen suhde. En edelleenkään hahmota, miten ne asettuvat kielessä suhteessa toisiinsa. Lueskelin artikkelia ”Diskurssin järjestäytyneitä muotoja” jossa tehtiin niiden välille eroja, mutta silti en oikein vielä ymmärrä. Ehkä se kirkastuu mieleeni joskus myöhemmin.

Tähän astiset käsitykseni opiskeltavista asioista ovat opintojakson aikana muuttuneet. Joistakin asioista minulla oli vain hatarat ennakkotiedot, jotka ovat nyt korvautuneet paljon varmemmalla ja jäsentyneemmällä tiedolla. Suurin osa asioista on sellaisia, joihin olen jo elämäni aikana viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa törmännyt, mutta en ole kovinkaan tarkasti tiedostanut niitä. Nyt sain näille ilmiöille, esimerkiksi pragmatiikkaan kuuluville käsitteille ja multimodaalisuudelle myös nimet, joilla voin keskustella asioista ja jäsentää niitä. Jotkin käsitteet, kuten diskurssi ja tekstilaji olivat jo ennestään tuttuja. Niiden suhteen joko rakensin uuttaa tietoa vanhan päälle tai jouduin korvaamaan osan vanhasta tiedosta uudella, jotta rakentaminen pystyisi jatkumaan.

Opintojakson aiheiden lisäksi olen oppinut muitakin asioita tämän opintojakson aikana. Olen opiskellut ja oppinut, kuinka oppimispäiväkirjaa kirjoitetaan (ja toivottavasti myös ymmärtänyt asian oikein, koska tietenkin sen perusteella olen rustaillut tämän päiväkirjan). Välillä mieleen murtautuu ajatuksia siitä, että ehkä olenkin kirjoittanut ihan vääristä asioista tai ihan väärällä tavalla - siis vieläkin joskus vähän pohdin, millainen oppimispäiväkirjan oikeasti tulisi olla. Kirjoittaessani tätä oppimispäiväkirjaa, olen tajunnut, kuinka tärkeää oppituntien jälkeinen aiheiden pohdiskelu on. Minusta tuntuu, että oppitunnit ovat oleet vain pienenä pohjana tämän opintojakson asioille - suurimman osan oppimistani asioista olen omaksunut vasta tuntien jälkeen, pohdiskellessani ja havainnoidessani aiheita, lukiessani niistä muista teoksista, ja kirjoittaessani asioita ylös konkreettiseksi tekstiksi. Oppimispäiväkirja on todella auttanut jäsentelemään tietoa, ankkuroimaan käsitteitä ja syventämään omaa oppimistani.

Oppimispäiväkirjan teossa olen kasvattanut taitoani lainata teksiä muilta ja merkitä lähdeviitteitä ja lähdeluetteloa. Silti edelleen ja jatkossakin opinnäytetyöoppaan viimeiset kappaleet, lähdeviitteet ja lähdeluettelo tulevat olemaan kovassa käytössä. Kirjoittaessani olen oppinut myös jotain istumalihasten ja Facebookin houkuttelevasta kutsusta kieltäytymisen tärkeydestä. Oma koti ei aina ole paras paikka tehdä koulutöitä, mutta sairastelujen ja mukavuudenhalun takia olen kirjoittanut läppärillä enimmäkseen keittiönpöytäni ääressä. Siinä samalla on pitänyt kehitellä erilaisia keinoja pitää mielenkiintoa ja keskittymistä yllä.

Oppimispäiväkirjan muodon, tietokoneella kirjoitetun blogin seurauksena opin ja harjoittelin myös muutamaa muuta taitoa: tämä oli ensimmäinen blogi, jota kirjoitan, joten opin samalla bloggerin käyttöä. Halussani tehdä blogista vähän mielenkiintoisemman näköinen, jouduin myös hankkimaan tietoa tekijänoikeuksista. Lisäksi kirjoitellessani postauksia, yritin muistaessani ja jaksaessani käyttää kymmensormijärjestelmää, ja olen huomannut, että kirjoitusnopeuteni on kasvanut ainakin hitusen.

Lueskelin itselleni asettamia tavoitteita niitä käsittelevästä postauksesta ja totesin saavuttaneeni lähes kaikki niistä. Olin asettanut tavoitteikseni oppia opintojaksoon kuuluvat tärkeät käsitteet siten, että pystyisin myös pohdiskelemaan ja soveltamaan niitä. Tässä päiväkirjassa olenkin niin jo tehnyt – pohdiskellut ja soveltanut, joten tavoite on mielestäni saavutettu. Toinen tavoite oli saada oppimispäiväkirja alkuun ja loppuun. Vaikka olisin voinut aloittaa päiväkirjan kirjoittelemisen vähän aikaisemmin, olen kuitenkin nyt lopussa – tavoite saavutettuna aivan pian siis. Viimeinen tavoite oli suorittaa kurssi rennosti, mutta hyvällä otteella. Oppimispäiväkirja nostatti silloin tällöin hieman kierroksia, sillä olen jostain syystä aivan kauhean tarkka ja siksi hidas kirjoittaja. Joskus tuntui ( ja kyllä niin tapahtuikin) että kirjoiin yhtä postausta tuntikausia, enkä päässyt siltikään eteenpäin. Silloin olisin voinut päästää itseäni hieman helpommalla ja laskea kirjoitukseni laatua. Näin jälkikäteen, kun tunnit on jo käytetty, toivon vain, että se oli sen arvoista. Hyvä ote lipsui vain yhtenä päivänä – toki oli hieman harmillista, että sinä päivänä sattui olemaan neljä suomen kielen oppituntia. Mutta voin antaa sen itselleni anteeksi ja sanoa, että pääsin ainakin melkein tähän viimeiseenkin tavoitteeseeni.

Merkittävintä opintojaksossa olivat aiheiden sisältöjen oppiminen ja se, että hankkimistani tiedoista on oikeasti apua tielläni taitavaksi viittomakielen tulkikisi. Oppimispäiväkirjaa kirjoittaessa tuli mietittyä linkkejä opitun aiheen ja tulkkauksen välillä enemmän kuin aikaisemmissa opintojaksoissa ja myös samanaikaisesti pyörinyt tulkkaus 3-opintojakso ja sen sisältämät aiheet tukivat suomen kielen aiheiden liittämistä tulkin ammattitaitoon.

Merkittävää oli myös oppimispäiväkirjan kirjoittaminen ja sen kirjoittamisen hyödyllisyyden tunnistaminen. Jatkossa tiedän ainakin yhden tavan, jolla voin syventää opintojaksojen aikana hankkimaani tietoa ja taitoja.

Ja viimeisenä asiana on vielä oppimispäiväkirjan itsearviointi. Arviointini perustuu ojarops- diasta lukemiini arviointiperusteisiin, opintojakson tavoitteiden saavuttamiseen ja tietooni siitä, millainen oppimispäiväkirjan tulisi olla.

Oppimispäiväkirjassani olen mielestäni osoittanut erittäin hyvää teoreettisen että soveltavan tiedon tuntemusta ja olen osannut soveltaa tietoja sekä aiheita käsittelevissä postauksissa että erillisissä taitoperusteisissa tehtävissä, kuten tekstianalyyseissä. Toivon mukaan teoreettisen tai tietoperustaisen aineksen hallintaan liittyvät virheet eivät ole olleet perustavanlaatuisia, mutta sitä minun on vaikea arvioida, koska tietoni eivät kirjoittamisen jälkeen ole (vielä) muuttuneet. Oppimispäiväkirjani on sisällöltään laaja ja siinä on mukana vaaditut pragmatiikan ja diskurssin havainnoimiseen liittyvät esimerkit ja tilanteet sekä myöskin arvioiva osuus. Arvioiva osuus olisi voinut olla ehkä vielä hieman syvällisempi.

Olen mielestäni oppimispäiväkirjan kirjoittamisella todistanut että kykenen laajaan itsenäiseen työskentelyyn ja istumalihakseni ovat erittäin kestävät. Olisin voinut hyödyntää vielä vähän enemmän opintojakson kirjallisuutta, mutta toisaalta niiden sijalla olen käyttänyt joitakin muita lähteitä. Laajempi kirjallisuuden lukeminen olisi tienkin antanut vielä enemmän ajatuksia oppimispäiväkirjaan ja olisi voinut auttaa moniuloitteisempien näkökohtien hallitsemisessa. Kuitenkin arvioisin hallitsevani nekin hyvin.

Ajanhallinnallisesti minun olisi kannattanut aloittaa oppimispäiväkirjan kirjoittaminen jo hieman aikaisemmin, mutta toisaalta tein jo heti alusta asti pieniä muistiinpanoja sitä varten, ja sain sen valmiiksi hyvissä ajoin.

Annan oppimispäiväkirjalleni numeerisen arvioinnin 4. (Tiedoksi: numeerinen itsearviointi on minusta vaikeaa ja ahdistavaa! Aina tekisi mieli laittaa vaatimattomuuksissa vähän alakanttiin, yritin nyt vastustää tätä kiusausta).

Nyt olen mielestäni suorittanut opintojakson omalta osaltani kunnialla läpi, olen itse ainakin hyvin tyytyväinen omaan oppimiseeni, oppimispäiväkirjaani ja myös koko opintojaksoon, vaikka aina voikin olla vähän parannettavaa ja kehitettävää. Nyt kuitenkin kohti uusia seikkailuja ja tiedon lätäköitä, joista ehkä joskus koostuu oma ammatillinen tiedon mereni. Sanni kiittää ja kuittaa.

Lähteet:

Turja, Hanna-Kaisa 2015. SK3 Tekstit ja diskurssit. Ojarops diasarja. Suomen kieli 3 Tekstit ja diskurssit. Kuopio: Humanistinen ammattikorkeakoulu

Tekstianalyysi ohjeesta

Tämä kirjoitus liittyy diskurssin havainnoimiseen, joka ojaropsausdian mukaan voi liittyä jonkin tekstin analysoimiseen. Tein jo yhden aika pitkän tekstianalyysin, joten pidän tämän vähän lyhempänä. Aion analysoida Punaisen Ristin aikuisen elvytysohjetta (Joka löytyy täältä: https://www.punainenristi.fi/sites/frc2011.mearra.com/files/tiedostolataukset/Elvytysohjeet_aikuinen_2011.pdf )

Teksti kertoo, mitä on puhallus-paineluelvytys ja kuinka toimitaan tilanteessa, jossa aikuinen henkilö on menettänyt tajuntansa, eikä hengitys ole normaalia tai se on lakannut.

Teksti esiintyi Punaisen Ristin Internetsivuilta Elvytysohjeet- kohdasta, jossa on ohjeet aikuisen, lapsen, vauvan ja hukuksissa olleen elvyttämiseen. Teksti on siis yksi osa laajempaa elvytysohjeiden joukkoa, joka on syntynyt antaakseen tietoa ja ohjeita elvytykseen.

Ohjeen esiintymispaikka ja tekstin yläkulmassa oleva Punaisen Ristin logo kertovat, että ohjeistus on tehty tämän järjestön alla. Ohjeessa kerrottu tieto perustuu siis Punaisen Ristin tietotaitoon ja koska järjestö on tunnettu ensiapukouluttaja, siihen voi hyvin luottaa. Ohjeiden tiedon voi siis olettaa olevan luotettavaa ja ohjeita voi noudattaa elvytystilanteessa.

Tekstilaji on selvästi ohje, jo nimestä ”Aikuisen elvytysohje” päätellen. Myös sisältö (elvytysohjeet), tavoite (saada lukija toimimaan ohjeiden mukaan hätätilanteessa) ja rakenne (osiin jaetut ohjeistuskappaleet) kertovat tekstilajista.

Rakenteellisesti ensiksi on siis punaisen ristin logo, jonka merkitystä jo hieman avasin aiemmin. Sitten otsikko ”Painelu-puhalluselvytys (PPE) on elottoman aikuisen ensiapu”. Sen jälkeen johdatellaan ohjeisiin luomalla tilanne, jossa henkilö on menettänyt tajuntansa. ”Kun henkilö menettää äkillisesti tajuntansa, toimi näin:”

Sen jälkeen toimintaohjeet on numeroituna 1.-6. sivun vasemmassa laidassa ja oikealla niiden vieressä on kohtia havainnollistavia kuvia siitä, kuinka toimenpiteitä suoritetaan. Ohjeissa on jokaisen numeron jälkeen lihavoitu otsikko – pelkällä senkin lukemisella pääsee eteenpäin, jos tietää mitä otsikon ohjeella tarkoitetaan, mutta otsikon jälkeen on lisäohjeita niille, jotka eivät pelkän otsikon avulla pääse eteenpäin.

Kohdat 1-6 koostuvat ohjeista, joita annetaan kahdella eri tavalla. Imperatiivi-muotoisilla verbeillä eli käskyillä, kuten ”Herättele häntä puhumalla ja ravistelemalla” tai ”soita hätänumeroon 112”. Sen lisäksi ohjeita annetaan kysymysmuodossa, siten lukijaa ohjataan kiinnittämään huomionsa tiettyihin asioihin. Esim. ”Saatko henkilön hereille?” Tai ”liikkuuko rintakehä? kuuluuko hengityksen ääni?” Näillä kysymyksillä myös ohjataan lukijaa.

Kohdissa on ohjeiden lisäksi myös lauseita, jotka ikään kuin pitävät hätätilannetta yllä paperilla. Joidenkin kohtien jälkeen kerrotaan miten potilas reagoi ”Henkilö ei herää” ja ”Hengitys ei ole noraalia tai se puuttuu”. Alun kommentti ”kun henkilö menettää äkillisesti tajuntansa” ja nämä kommentit yhdessä myös koko ajan etenevien tilannekuvien (joissa toinen henkilö on tajunsa menettäneenä ja toinen elvyttää) kanssa muodostavat paperille ”elävän” elvytystilanteen, joka tuo todellisuuden tuntua, auttavat jäsentämään tilannetta, varautumaan siihen ja myös helpottavat ohjeiden jäsentelyä ja mieleen painamista.

Teksti on kirjoitettu niin, että ohjeistusosassa puhutellaan lukijaa yksikön toisessa persoonassa esim. ”Saatko henkilön hereille? --- Aloita paineluelvytys”. Se on siis kohdistettu suoraan lukijalle, jollekulle, joka on halunnut opetella painelu-puhalluselvytystä tai joka on Punaisen Ristin ohjeistuksen kohteena (esimerkiksi ensiapukurssilla tai muussa koulutuksessa?) tai ehkä joku joka on juuri elvyttämässä. Tekstistä voi kuitenkin tulkita, että lukijan oletetaan olevan vasta aloittelija elvytyksen saralla. Sen voi lukea ensinnäkin ohjeista, jotka ovat niin yksityiskohtaiset, että aloittelijakin pystyy ne luettuaan elvyttämään. Lisäksi viimeisessä kappaleessa ”Jatka elvytystä tauotta rytmillä 30:2, kunnes autettava herää: liikkuu, avaa silmänsä ja hengittää normaalisti, ammattihenkilöt antavat luvan lopettaa tai voimasi loppuvat” puhutaan ammattihenkilöistä, jotka antavat luvan lopettaa. Siitä voi päätellä, että elvyttäjä itse ei ole ammattilainen. Lisäksi teksti ymmärtää, että elvyttäjän voimat voivat loppua- hän ei siis välttämättä ole harjaantunut elvyttäjä.

Tekstissä on vahva ääni, joka ohjeistaa ja kertoo tilanteen etenemisestä. Koska tämä on Punaisen Ristin ohjeistus, voisi kuvitella että ääni on Punaisen Ristin tai jonkun sen ammattilaisen kouluttajan, joka osaa antaa ohjeita.

Tekstin tavoite on kertoa ppe:stä ”ppe on elottoman aikuisen ensiapu” ja antaa lukijalle tietoa kuinka toimia elvytystilanteessa ja saada lukija toimimaan hätätilanteessa ohjeiden mukaan. Luultavasti teksti on syntynyt tarpeesta kouluttaa ja ohjeistaa kansalaisia.

Ohjeessa on käytetty ohjeistavaa diskurssia. Laineeen mukaan sille tyypillistä on, että tavoitteena on tehtävän suorittaminen annettujen ohjeiden perusteella. Tapahtumat kerrotaan kronologisessa järjestyksessä, aikamuotona on futuuri tai preesens, käskyjä, asiat konkreettisia (Laine, 2007). Kaikki nämä kohdat toteutuvat tekstissä. Ohjeet etenevät kronologisesti eli elvytyksen alkamisesta elvytyksen loppuun siinä järjestyksessä kun ne tehdään, aikamuotona on preesens esim. ”Henkilö ei herää.”

Lähteet:

 Laine, Jenni 2007. Kielen diskurssityypit. Kielikello 3/2007. 26-27

Lääkärin vastaanotto havainnoinnin kohteena

Oppimispäiväkirjaan piti sisällyttää vähintään neljä pragmatiikkaan ja diskurssiin jollakin tavalla liittyvää havainnoitavaa tilannetta tai esimerkkiä. Olen jo antanut pieniä esimerkkejä pragmatiikan saralla (jotka lasken yhdeksi esimerkiksi), mutta halusin vielä havainnoida yhtä kokonaista tilannetta. Koska olen tänä keväänä sairastellut pitkään, olen joutunut käymään myös lääkärissä melko monta kertaa. Niinpä päädyin havainnoimaan kaikille tuttua asiointitilannetta, lääkärin vastaanottoa. Koska lääkärissä käynti on myös aika henkilökohtaista, pidän kuvauksen yleisellä tasolla (:D).

Ennen itse lääkärin vastaanottoa käydään ilmoittautumassa ja sitten istutaan odotusaulaan odottamaan. Vuorovaikutustilanne alkaa, kun lääkäri avaa ovensa ja kutsuu potilasta tämän sukunimellä. Normaalisti kohteliasta olisi kätellä tervehdykseksi, mutta tartuntariskin takia yleensä tyydytään sanalliseen tervehdykseen. Lääkäri ohjaa potilaan huoneeseen istumaan ja istuu itse tietokoneen ääreen potilaan lähelle.

Tilanteessa on yleensä läsnä kaksi ihmistä, lääkäri ja potilas. Roolejakin on kaksi: lääkärin rooli lääkärinä, asiantuntijana ja tilanteen ohjaajana – hän ohjaa potilaan istumaan, yleensä aloittaa keskustelun ja määrää kuinka tilanne etenee. Sitten on vastaanotolle tulleen ihmisen rooli potilaana: jostakin sairaudesta tai vaivasta kärsivänä ihmisenä, joka tarvitsee lääkärin hoitoa. Joskus tilanteessa voi olla myös muita henkilöitä kuten hoitaja, jonka rooli on olla lääkärin avustaja. Jos potilaana olisi lapsi, tilanteessa olisi myös lapsen vanhempi. Silloin keskustelut ja vuorovaikutus olisivat tietenkin erilaisia, kuin seuraavana kuvaamassani tilanteessa, jossa potilas menee vastaanotolle itsekseen.

Istuutumisen jälkeen lääkäri aloittaa osion, jossa kysyy ensin potilaalta tämän vaivoista. Potilas kertoo sitten omin sanoin vaivastaan, ja riippuen tästä selityksestä lääkäri saattaa tehdä joitakin tarkentavia kysymyksiä jo potilaan puheenvuoron aikana. Lääkärin tavoitteena on selvittää potilaan käynnin syy ja saada yleiskäsitys potilaan vaivasta: kestoa, luonnetta, sijaintia jne. Potilaan tavoitteena on taas selvittä oma tilanteensa mahdollisimman hyvin ja tarkasti, jotta lääkäri saa tietoonsa tarvittavat asiat. Tässä osiossa eniten puhuu potilas ja kieli on usein arkista yleis- tai puhekieltä. Jos mietimme diskurssityylejä, niistä edustettuna voisi olla kertova diskurssi: oma sairaskertomus, johon kuuluu ehkä kronologinen esittämisjärjestys (kuinka vaiva on alkanut ja edennyt), subjektiivinen kerronta ja asioiden konkreettisuus. Toisaalta diskurssityyli voisi olla myös selittävä: tavoitteena olisi tiedon välittäminen, johon liittyy yksityiskohtainen selostus ja kuvaileva kieli. 

Seuraavaksi on tutkimusosio, jossa lääkäri tutkii potilasta sekä sanallisesti kyselemällä että fyysisin tutkimuksin. Kuultuaan potilaan tarinan lääkäri siis vielä jatkaa kyselemistään sellaisilla kysymyksillä, jotka vievät eteenpäin diagnoosin tekemisessä. Sitten hän tekee fyysisiä tutkimuksia, joiden aikana lääkäri myös usein kertoo tutkimusten tuloksia, ”korvat siistit” jne. Lääkärin tavoitteena on tutkia potilas ja saada fyysisistä asioista tietoa. Tavoitteena on myös pitää potilas informoituna siitä, mitä ollaan tutkittu ja mitä tutkimuksista paljastuu (kun lääkäri siis puhelee tutkimusten lomassa). Keskustelu etenee lääkärin kysellessä ja potilaan vastatessa sekä lääkärin kertoessa tutkimuksista. Nyt arkikielen lisäksi kieleen voi tulla lääketieteellisen ammattislangin piirteitä, kun lääkäri pääsee enemmän ääneen.

Tutkimusten jälkeen lääkäri pohtii tilannetta ja tekee usein diagnoosin. Tämä osio on yleensä melkoista lääkärin yksinpuhelua ja sisältää paljon ammattislangia. Lääkärin tulisi kuitenkin huomioida, että myös potilaan olisi hyvä ymmärtää hänen sanansa ja siksi pysytellä itsekin vähän lähempänä arkikieltä.

Sen jälkeen tulee hoidosta ja jatkosta keskusteleminen. Jos määrätään lääkkeitä, lääkäri kertoo mitä ja kuinka niitä käytetään. Lääkäri saattaa ohjeistaa potilasta jatkotoimenpiteisiin esimerkiksi varaamaan soittoajan tms. Tässä osiossa diskurssityyli on selvästi ohjeistavaa. Lääkärin tavoitteena on, että potilas osaa käyttää lääkkeitä tai suoriutuu ”tehtävistä” ohjeiden perusteella.

Tämän jälkeen sanotaan hyvästit ja kiitokset ja potilas lähtee ulos ovesta jättäen lääkärin huoneeseensa.

Ja tämä havainnointi liittyy siis niihin lääkärikäynteihin, joilla itse olen lähiaikoina käynyt, joskus ne voivat edetä aivan muilla ja yllättävilläkin tavoilla. Kirjoittamani havainnointi on kuitenkin melko tavallinen diskurssi lääkärin ja potilaan välillä ja jos jompikumpi poikkeaa siitä paljon, voi se olla toisen osapuolen mielestä myös melko yllättävää. 

Kielikohteliasuus

En ollut paikalla tunneilla, joilla muut opiskelijat olivat opiskelleet asioita kielikohteliaisuudesta. Tästä kokemuksesta opin, että olemalla läsnä tunneilla oppii paljon enemmän. Tai no saattoi minulla olla aavistus siitä jo etukäteen, mutta varmistuin asiasta. Mutta aina ei poissaoloille voi mitään, tärkeää on se, kuinka ottaa itsenäisesti selvää tunneilla käsitellyistä aiheista.

Ajattelin korvauksena syventyä aiheeseen itsenäisesti ja tehdä samalla tehtävät, joita muut olivat tehneet. Luin siis läpi tunneilla esitellyn dia-sarjan kohteliaisuudesta sekä kielikohteliaisuutta käsittelevän artikkelin ja nyt aion mietiskellä aihetta: kohteliaisuus suomen kielessä ja viittomakielen tulkin työssä. Koska muut opiskelijat olivat nauhoittaneet omat pohdiskelunsa ja tämä blogi-pohjainen oppimispäiväkirja sai kai olla vähän vapaamuotoisempi, aion minäkin nyt äänittää omat mietiskelyni, jotka löytyvät linkin takaa ladattavassa muodossa (toivottavasti se ei ole liian pitkä!).

https://www.dropbox.com/s/2em9di7cf6xngyk/Kohteliaisuus.wma?dl=0

(Ja ladatakseen ei tarvitse kirjautua tai muuta sellaista, jos kirjautumisikkuna avautuu, sen voi klikata pois ja kun painaa uudellen download- kohdasta, pitäisi äänitteen alkaa latautua)

Ja mitä minä opin: opin mitä on kielikohteliaisuus (tiesin toki mitä se on käytännössä, mutten olisi osannut kutsua sitä kielikohteliaisuudeksi). Kohteliaisuuden muodot olivat myöskin uutta tietoa miulle. Oppiminen tästä aiheesta oli kutakiunkin sitä, mitä Larjavaara kirjoitti artikkelissaan: "Mitä me kaikki jo entuudestaan tiedämme kohteliaisuudesta, mutta mitä me emme ole ehkä tulleet siitä eritelleeksi". Käsitykseni kohteliaisuudesat muuttuivat jollakin tavalla jäsennellyimmiksi.

Pohdin tulkin työtä taas uudelta kannalta, siltä, kuinka ja missä määrin tulkin tulee olla kohtelias. Ja kartutin samalla omaa ammattitaitoani tulevana tulkkina tutustuessani lähemmin suomalaisen kulttuurin kohteliaisuuteen, siihen, jota minun tulee osata ilmentää sekä omassa käytöksessäni että puheessani ja myös tulkatessa.

Lähteet:

Käännöasalan asiantuntijat KAJ ry 2013. Asioimistulkin ammattisäännöstö. Viitattu 21.4.2015. http://www.kaj.fi/files/548/asioimistulkin_ammattisaannosto_2013.pdf

Larjavaara, Matti 1999. Kieli, kohteliaisuus ja puhuttelu. Verkko-Kielikello. Viitattu 21.4.2015.
http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=510

Vielä kerran tekstit, tekstilaji ja diskurssi

Vielä yhdellä tunnilla jatkettiin samalla aiheella, tekstit ja diskurssi. Olin itse valitettavasti sairaana  – pysyin jo tolpillani, mutta fyysisesti kouluun meneminen olisi ollut liian raskasta. Onneksi nykyään on tekniikkaa, jolla etäopiskelu on mahdollista. Osallistuin tunnille Skypen kautta ja se oli erittäin mielenkiintoinen kokemus. On mukavaa, että tällainenkin opiskelu on tehty mahdolliseksi meidän koulussa.

Oli mielenkiintoista kuinka erilaista Skypen kautta opiskelu oli. Tuntui kummalliselta olla samaan aikaan kotona ja koulussa. Oma näkökulmani oli erilainen, mutta samalla pystyin kuvittelemaan, millaista luokassa oli, koska olen ollut siellä itse niin monta kertaa. Tunnilla oli myös sopivasti vain kourallinen opiskelijoita, joten yhteinen keskustelu onnistui, kun välimatkat pystyivät olemaan aika lyhyitä. Oli mukavaa, kun samaan aikaan myös toinen opiskelija oli Skypessä (ja yhteys hänen kanssaan oli koko ajan hyvä), joten pystyimme tekemään hänen kanssaan paritöitä ja tukemaan toistemme kuuloa (vähän niin kuin tulkkauksessa aktiivitulkki ja tukitulkki tekevät) ja selvittämään yhdessä (yhteys)ongelmia jos niitä tuli eteen. Yksin skypettäessä ison opiskelijajoukon kanssa (kokeilin sitäkin sairastelupäivinäni) opiskelu tuntui joskus yksinäiseltä ja siltä, että ei voi ”hyödyntää” kontaktia muiden opiskelijoiden kanssa kovin hyvin. Näiden suomen kielen tuntien aikaiseen Skypeosallistumiseeni olin kuitenkin hyvin tyytyväinen, sopivien olosuhteiden ansiosta pystyin osallistumaan tunnille ihan yhtä hyvin kuin yleensäkin.

Ensimmäisellä tunnilla keskustelimme edellisellä viikolla olleiden harjoitteluiden kokemuksista suomen kielen näkökulmasta. Välillä keskustelu kyllä lipsui viittomakielen ja kulttuurin puolelle, mutta se ei tuntunut haittaavan. Aluksi tuntui, ettei oikein keksinyt mitään – harjoittelussa ainakin minä keskityin enemmän viittomakielen ja tulkkauksen näkökulmaan ja nyt mietin suomen kielen asioita ensimmäistä kertaa. Kuitenkin saimme aikaan mielenkiintoisen keskustelun kieleen liittyvistä asioista, mm. kielenvaihdosta asiakaspalvelutilanteissa kaksikielisillä alueilla ja kuurojen tavasta muunnella viittomakieltä riippuen vastaanottajasta (tietenkin kielellistä muuntelua tekevät kaikki kielestä riippumatta). Esim. kuinka kuuro vaihtaa suomen kieleen perustuvasta viitotusta puheesta, jossa ääni on mukana, puhtaaseen viittomakieleen vasta sitten, kun on varma, että suomenkielinen harjoittelija ymmärtää häntä (tämä toki sitten on ihan kuurokohtaista).  

Tekniikassa on hyvät puolensa, mutta on huonotkin. Ja huonoin on usein se, ettei tekniikka aina (useinkaan :D) toimi. Toisella tunnilla emme enää saaneet yhteyttä lehtorimme Skypeen useiden yritysten jälkeenkään, joten jatkoimme opiskelua sitten netin kautta saaduilla ohjeilla kahdestaan toisen Skypessä olevan opiskelijan kanssa. Kävimme uudelleen läpi Tekstit ja diskurssit- diasarjan ja keskustelimme siinä esitettyjen kysymyksien pohjalta aiheesta. Lähinnä pohdimme tekstilajeja suomen kielessä ja viittomakielessä ja sitä, millaisiin tekstilajeihin viittomakielen tulkki voi olettaa törmäävänsä.

Ensin mietimme, mitä eroja suomenkielisissä ja viittomakielisissä tekstilajeissa on. Ensimmäisenä pohdiskelimme, löytyykö suomalaisesta viittomakielestä kaikkia suomen kielen tekstilajeja. Keskustelun apuna käytimme täältä http://www.otavanoppimateriaalit.net/verkkopiste/kirjoittaminen/tekstilajeja.html löytyvää listaa erilaisista tekstilajeista. Totesimme, että useimmille suomen kielen tekstilajeille on vastineensa viittomakielessä ja monet tekstilajit oli helposti löydettävissä, esimerkiksi vaikkapa ohje, uutinen ja essee.

Oli kuitenkin myös monia, joille emme ainakaan heti löytäneet vastinetta. Useimmat näistä olivat suomen kielessä kirjoitettuna esiintyviä tekstilajeja, kuten vaikkapa pääkirjoitus, oppikirjateksti ja tuoteseloste. Niiden puuttuminen viittomakielestä johtuu luultavasti siitä, ettei viittomakieltä esiinny kirjallisessa muodossa (on tapoja merkitä sitä muistiin, kuten glossaus, mutta viittomakielistä kirjakieltä ei ole olemassa), joten samalla kirjakielelle ”tyypilliset” tekstilajit puuttuvat. Esimerkiksi tällä hetkellä ei ole olemassa viittomakielisiä sanomalehtiä, joten myöskin lehdissä esiintyvät tekstilajit puuttuvat. Nykyteknologian ansiosta viittomakielinen lehti kolumneineen ja kainalojuttuineen voisi olla hyvinkin toteutettavissa esimerkiksi Internetissä, mutta en itse ainakaan ole vielä moiseen törmännyt. Toinen syy puuttumiselle on se, että suurin osa kuuroista on kaksikielisiä ja he voivat käyttää myös suomenkielisiä tekstejä. Esimerkiksi viittomakielisiä oppikirjoja eikä siis myöskään oppikirjatekstejä ole olemassa, koska kouluissa myös kuurot käyttävät suomenkielisiä oppikirjoja. Ei ole ollut tarvetta luoda vaikkapa viittomakielisiä tuoteselosteita, koska kuurot osaavat lukea niitä myös suomen kielellä. Toki on kyseenalaista, voiko tällaista menettelyä (pelkästään suomen kielellä julkaisua) pitää tasa-arvoisena ja oikeutettuna vain siksi, että suurin osa kuuroista osaa suomen kieltä. Se ei kuitenkaan ole heidän äidinkielensä, jonka käyttöön heillä on laillinen ja yhtä suuri oikeus kuin suomenkielisillä suomen kielen käyttöön.  

Sitten vaihdoimme näkökulman siihen, onko viittomakielessä sellaisia tekstilajeja, joita suomen kielessä ei ole. Tähän oli vaikea vastata, sillä varsinkin minulla on vasta vähän kokemusta viittomakielestä. En muista törmänneeni sellaisiin tekstilajeihin, joita suomen kielessä ei ole, mutta se ei kerro paljoa. Tätä voisi kysyä joltakin äidinkieliseltä viittomakieliseltä tai enemmän viittomakieltä opiskelleelta/tutkineelta ihmiseltä. Tämä asia jäi askarruttamaan minua. Voisiko esim. Kuurojen Liiton videotiedotteista löytyä tekstilajeja, joita ei ole suomen kielessä? Tai kuurojen visuaalisesta esittävästä taiteesta?

Sitten tarkastelimme niitä tekstilajeja, joita löysimme molemmista kielistä. Olivatko ne samanlaisia vai erosivatko ne jotenkin? Useimmiten ne olivat aika samanlaisia, suomen kieli ja kulttuuri on varmasti vaikuttanut joidenkin viittomakielen tekstilajien syntyyn ja kehitykseen. Erojakin toki on. Monet suomenkielellä sekä kirjoitettuna että puhuttuna esiintyvät tekstilajit esim. runo esiintyvät viittomakielellä vain viitottuna ja yleensä vain suorissa vuorovaikutustilanteissa. Yhä enemmän viittomakieltä kuitenkin videoidaan ja videoidun viittomisen voitaisiinkin ajatella vastaavan kirjoitettua kieltä. Hyvin monia kirjoitetun suomen kielen tekstejä näkee viittomakielessä videolle tallennettuna. Esimerkiksi viittomakielisen esseen tai ohjeistuksen voi viittoa talteen videolle. Eroja luo myös viittomakielen ja suomenkielen erot siinä, kuinka asioita esitetään, kuinka on tapana puhua jne., mutta tästä emme oikein keksineet esimerkkiä.

On tekstejä ja tekstilajeja, joihin tulkki törmää hyvin todennäköisesti. Vaikkapa ohje, saarna, oppikirjateksti ja luento. Viittomakielen tulkit tulkkaavat kuitenkin kaikkialla, missä kuurot käyvät, synnytyksistä hautajaisiin, joten eteen voi tulla periaatteessa minkälaisia tekstilajeja vain. Siksi on tärkeää tuntea niiden erityispiirteitä, jotta osaa valmistautua tulevaan.

Tekstianalyysi

Tekstin, tekstilajin ja diskurssin käsitteiden selventämisen lisäksi itsenäiseen tehtävään kuului diasarjan jälkeen lukea (täältä löytyvä http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk29/Genreanalyysi.pdf ) Kirsi Güntherin ja Suvi Raitakarin kirjoittama artikkeli ”Mielenterveyskuntoutusta avoimen ja yksityiskohtaisen suunnitelmalomakkeen ohjaamana”. Siinä he analysoivat kahta lomaketta tekstilajin, kontekstin ja kategorisoinnin keinoin. Julkaisun alkusanat vahvistivat käsitykseni tekstilajista, mutta itse artikkelin alku tuntui johdattavan vähän muille poluille. Mitä hyötyä minulle on lukea tällaista tekstiä ja miten se johdattaa minut analysoimaan tekstilajia? Lukiessani eteenpäin loppuun asti, luvut, joissa lomakkeita alettiin oikeasti analysoida, muuttuivatkin hyvin mielenkiintoisiksi. Tajusin, miten näennäisesti yksinkertaiselta näyttävän lomakkeen (ja entäs sitten jonkun laajemman tekstin) muutamiin tekstiriveihin mahtui "piilotettua" tietoa – sellaista, joka ei ilman analyysia hahmotu lomakkeen lukijalle. Tietoa organisaatiosta, asiakaskuvasta ja oletetuista lomakkeen täyttäjistä. Mahtoikohan lomakkeen kirjoittaja tietoisesti kirjoittaa asiat, vai tulivatko ne hänen alitajunnastaan, jota me nyt analyysin avulla tavallaan tutkimme? 

Seuraavana oli sitten tehtävänä tehdä oma analyysi lomakkeesta. Analyysin lukeminen ja tekeminen välttämättä avannut minulle enää uusia ovia tekstilajin suhteen, muuten kuin että analysoimalla esiin tuli ainakin osa asioista, jotka määrittelevät tekstien tekstilajeja. Opin kuitenkin tarkkaan lukemisen ja analysoinnin taitoja ja analyysin tekeminen oli jollakin tavalla valaisevaa.

Ja seuraavana on siis oma tekstianalyysini lomakkeesta. Valitsin omaksi harjoittelukohteekseni Humakin Opiskelijan harjoittelusopimus ja -suunnitelma -lomakkeen. Lomake löytyy Humakin sivuilta internetistä osoitteesta: http://www.humak.fi/kumppaneille/opiskelijaprojektit/harjoittelija/ 

(lomaketta voi katsella lataamalla sen sivun alaosassa kohdasta ”Harjoitteluun liittyviä dokumentteja)

----------------------------------------------------------

Lomake on kaksi sivuinen ja se alkaa Humakin logolla ja koko nimellä Humanistinen ammattikorkeakoulu. Myös sivun alaosassa on maininta Humanistisesta ammattikorkeakoulusta ja Humakin internet- osoite. Samat kaksi mainintaa instituutiosta ovat molemmilla sivuilla, ikään kuin lomakkeen pohjana. Ensinnäkin ne ankkuroivat lomakkeen heti Humakkiin ja kertovat, että lomaketta käytetään (vain) kyseisessä ammattikorkeakoulussa. Samalla Humakin olemassaolosta ja toiminnasta tietävä voi liittää sen korkea-asteen koulutukseen ja erityisesti ammattikorkeakoulutukseen liittyväksi. Humakin internet -sivujen näkyminen antavaa mahdollisuuden tutustua Humakin toimintaan enemmän ja myöskin mahdollisuuden ottaa yhteyttä. Se antaa kuvan vastuullisuudesta ja on myös samalla Humakkia markkinoivaa. Lomaketta voisi kutsua siis institutionaaliseksi lomakkeeksi institutionaalisten mainintojen takia. Myös siisti ulkonäkö ja asiallisen niukka sanasto viittaavat siihen.

Logon jälkeen tulee lomakkeen otsikko ”Opiskelijan harjoittelusopimus ja -suunnitelma”, joka auttaa sijoittamaan lomakkeen kahteen tekstilajiin. Alaotsikon ja sisällön perusteella ensimmäinen sivu on tekstilajiltaan sopimus ja toinen sivu samoin perustein suunnitelma. Otsikko myös rajaa lomakkeen opiskelijan harjoittelun sopimiseen ja suunnitteluun.

Otsikon jälkeen lomakkeessa tulee siis alaotsikko ”Harjoittelusopimus” ja lopun sivusta täyttävät lausekkeet, joilla tietoa kerätään. Koko lomakkeessa lausekkeet koostuvat yleensä muutamasta substantiivista ja kaksoispisteestä. Lausekkeen jälkeen on joko tyhjä, rajoitettu tila vastaamiselle tai muutamassa kohdassa rastitettavat ruudut vaihtoehtoineen. Nämä vaihtoehdot auttavat vastaamaan, mutta muuten vastaamista ei ole paljoa ohjeistettu. Vaikka lauseke ja vastauksen tila tulevat vuorotellen, ei synny kuvaa vuoropuhelusta, sillä lausekkeet ovat hyvin vähäsanaisia, eivät ole kysymysmuotoisia tai kovin tarkasti kenellekään esitettyjä.

 Molemmilla sivuilla lausekkeet on sijoitettu yhteen isoon mustalla viivalla tehtyyn laatikkoon, joka on sitten jaettu horisontaalisilla viivoilla pienemmiksi laatikoiksi, joissa on eri määriä lausekkeita, aina vasemmassa sivussa. Laatikoilla lausekkeet on siis jollakin tavalla lajiteltu ja jaettu omiksi ryhmikseen.

Ulkoasultaan toinen sivu on lähes samanlainen kuin ensimmäinen, vain yläotsikko puuttuu, sillä se on edelleen sama kuin ensimmäisellä sivulla.

Kuten tekstissäkin on tehty, yritin jaotella lomakkeen sisällöllisesti jaksoihin. Osa jaksoista oli helppo muodostaa, koska ne olivat samanlaisia kuin tekstissä analysoiduissa lomakkeista, mutta osa jaksoista minun piti keksiä itse. Huomasin lausekkeita jaottelevat laatikot vasta myöhemmin, kun olin jo aloittanut jaksojen miettimisen ja ne auttoivat minua miettimään lajittelua, koska valmis jaottelu kertoi milloin lomakkeen lausekkeissa siirrytään ainakin jollakin tavalla uuteen asiaan. Joissakin tapauksissa valmiit jaottelut osuivat myös yksiin jo suunnittelemieni jaksojen kanssa, ja se tuki uskoani omaan lajitteluuni.

Lomake koostu siis mielestäni  ensinnäkin kahdesta osasta, sopimusosasta, joka on ensimmäinen sivu ja suunnitelmaosasta, joka on toinen sivu. Osien voidaan päätellä eroavan toisistaan, sillä niillä on erilaiset otsikot Harjoittelusopimus ja Harjoittelusuunnitelma. Myös sisältö tukee jakoa.

Sopimusosassa on mielestäni 1) identifiointijakso ja 2) harjoittelujakso. Identifiointijakso koostuu kahdesta osasta, alussa olevasta nimeämisosasta ja lopussa olevasta sitoumusosasta. Nimeämisosan tehtävänä on identifioida harjoittelussa mukana olevat ihmiset. Ensimmäisenä kysytään opiskelijan nimeä, puhelinnumeroa ja sähköpostia. Koska kyseessä on opiskelijan harjoittelusopimus, nyt se kohdentaa lomakkeen tämän tietyn opiskelijan sopimukseksi. Seuraavana kysytään samat tiedot harjoittelun ohjaajalta ja ohjaavalta opettajalta. Näistä lausekkeista selviää, ketkä ovat harjoittelussa mukana. Samalla syntyy opiskelijan ja ohjaajien roolit ja opiskelija myös kategorisoituu ohjattavaksi, sillä hän tarvitsee harjoittelunsa suorittamiseen ohjaajan ja ohjaavan opettajan.

Identifiointi jää hyvin löyhäksi, lähinnä esille tulevat yhteystiedot. Jos lomake jää kaikille kolmelle nimeämisosassa mainituille henkilöille, voi nimeämisosan yksi tehtävä olla myös yhteystietojen jakaminen, jolloin myöhemmin osanottajat ovat helposti tavoitettavissa.

Sitoumusosassa on lauseke Päivämäärät ja allekirjoitukset ja sen jälkeen jokaiselle nimeämisosassa mainitulle henkilölle oma kohta kirjoittaa päivämäärä ja allekirjoitus. Sopimus sijoittuu tiettyyn ajankohtaan ja päivämäärä pitää sisällään tiedon siitä, milloin suunnitelma on laadittu. Huomioitavaa on se, että jokaisella henkilöllä on oma päivämäärä täytettävänä. Jos niitä olisi yksi, täytyisi kaikkien allekirjoittaa lomake samana päivänä, mutta nyt lomaketta voidaan täyttää monena päivänä, jolloin kaikki sopimuksen solmijat eivät välttämättä tapaa kolmistaan missään vaiheessa.  Allekirjoitukset taas sitouttavat nimeämisosassa mainitut henkilöt olemaan mukana harjoittelussa sopimuksen mukaisella tavalla. Opiskelija sitoutuu suorittamaan harjoittelun ja sopimuksessa mainitut työtehtävät, harjoittelun ohjaaja taas tarjoamaan opiskelijalle sovitut asiat, ja ohjaava opettaja ohjaamaan harjoittelua ja lopussa antamaan sovitut suoritukset opiskelijalle harjoittelun toteuttamisesta. Allekirjoituksillaan harjoittelun ohjaaja ja ohjaava opettaja edustavat myös ”instituutioitaan”, opettaja Humakkia ja ohjaaja työpaikkaa, jossa harjoittelu tehdään. Allekirjoitukset myös todistavat sopimuksen todenpitävyyttä ja viittaavat lomakkeen päättymiseen.

Harjoittelujaksokin koostuu mielestäni kahdesta osasta, joista toinen koskee harjoittelun sisältöä ja toinen harjoitteluun liittyviä taloudellisia asioita. Sisältöosan aloittaa lauseke harjoittelupaikka, joka sitoo harjoittelun tapahtuvaksi jossakin tietyssä paikassa, jonka edustaja harjoittelun ohjaaja on. Sen jälkeen harjoittelun ajankohta ja työtuntimäärä (10op = 200-240 tuntia) – lauseke sitoo harjoittelun tapahtuvaksi tiettynä ajankohtana. Suluissa olevat luvut ovat ohjeistuksia ja ne liittävät harjoittelussa suoritetut, samassa lausekkeessa kysytyt työtunnit opiskelijan tutkintoon, koska niissä viitataan suoritettaviin opintopisteisiin. Missään ei lue, paljonko työtunteja tai sitä myöten opintopisteitä tulisi olla, joten voidaan olettaa, että samaa lomaketta käytetään monen pituisissa harjoitteluissa. Seuraavaksi tulee lauseke Harjoitteluun kuuluvat työtehtävät, josta tulee ohjatumpi, sillä sen jälkeen on järjestysnumerot 1.-3. jotka ohjaavat ajattelemaan, että työtehtäviä koko harjoittelun aikana on kolme. Sisältöosaan kuuluu vielä viimeisenä lauseke Harjoittelun tavoitetaso, jossa myös ohjataan täyttäjää antamalla kolme vaihtoehtoa, joista oikea rastitetaan.

Harjoittelujakson toisessa osassa lomakkeella läsnäoleviksi tulevat taloudelliset asiat, sillä siinä kysytään saako opiskelija palkkaa vai ei ja muita mahdollisia harjoittelupaikan kustantamia kuluja. Osion lopussa on myös Humakin puheenvuoroksi tulkittava teksti: Humanistisella ammattikorkeakoululla on opiskelijoille lakisääteinen tapaturmavakuutus sekä vastuuvakuutus, joka korvaa oppilaiden kolmannelle osapuolelle aiheuttaman esine- tai henkilövahingon koulutustilanteissa ja palkattomassa harjoittelussa. Instituution ääni kuulu siis myös tässä kohdassa lomaketta.

Lomaketta lukiessa ei heti selviä, kenen sitä oletetaan täyttävän. Luultavasti lomaketta vuorollaan täyttävät kaikki kolme: opiskelija, ohjaaja ja opettaja, mutta kuten äsken kirjoitin, eivät välttämättä yhtä aikaa. Koska harjoittelusuunnitelma on opiskelijan ja amk-opiskelussa opiskelijat itse täyttävät lomakkeensa, voidaan olettaa, että opiskelija on koko ajan läsnä lomaketta täytettäessä. Harjoittelujakson täyttämiseen tarvitaan opiskelijan lisäksi harjoittelun ohjaajaa, sillä hän tietää, mitä työpaikka voi opiskelijalle tarjota ja on valtuutettu sopimaan asiasta.  Harjoittelujaksossa on myös Humakin kommentti tapaturma- ja vastuuvakuutuksesta, joka on tärkeää tietoa lähinnä harjoittelun ohjaajalle. Jos ohjaava opettaja olisi harjoittelujaksoa täytettäessä läsnä, voisi hän kertoa saman asian, mutta ehkä koska näin ei aina ole, Humak on kokenut tarpeelliseksi kirjata asian näkyviin lomakkeeseen.

Teen siis päätelmän siitä, että sopimusosan täyttävät pääosin opiskelija ja harjoittelun ohjaaja, ohjaava opettaja tarkistaa lomakkeen ja siihen kirjatut asiat myöhemmin ja allekirjoituksellaan näin myös vahvistaa sopimuksessa mainitut asiat harjoitteluun sopiviksi. Koska sopimusosa päättyy allekirjoituksiin, jotka yleensä päättävät lomakkeen, voisi siitä päätellä, että ensinnäkin seuraava osa on alkamassa ja että siinä eivät välttämättä ole kaikki samat henkilöt läsnä. Muuten allekirjoitukset voisivat ehkä olla vasta seuraavan osan lopussa.

Suunnitelmaosa on siis lomakkeen toisella sivulla ja jakaantuu mielestäni 1)paikannusjaksoon, 2)oppimisjaksoon ja 3)raporttijaksoon.

Paikannusjakson alussa Opiskelijan opiskelupaikka valitaan valikosta, ja näin suunnitelma paikannetaan tiettyyn Humakin pisteeseen. Koska vaihtoehtoja on monia, luo se myös mielikuvan isommasta, monella eri paikkakunnalla toimivasta ammattikorkeakoulusta, joka Humak onkin. Samalla lomake ”paikantaa” itsensä sähköisesti käytettäväksi (luultavasti internetissä) sillä paikkakunta valitaan --- valitse tästä --- valikosta, jota ei paperisena versiona pysty avaamaan. Paikannusjaksoon kuuluu mielestäni myös seuraava lauseke Suoritettava opintojakso ja sen laajuus (op). Siinä harjoittelu paikannetaan tiettyyn opintojaksoon kuuluvaksi ja tulee ilmi, että harjoittelua tehtäessä suoritetaan samalla opintojaksoa.

Seuraavaksi alkaa oppimisjakso, jossa harjoittelu liitetään opintojakson tavoitteisiin ja sisältöihin. Tämä jakso jakaantuu mielestäni tavoiteosaan ja tehtäväosaan. Tavoiteosaan kuuluvat lausekkeet Opintojakson oppimistavoitteet ja  Opiskelijan oppimistavoitteet. Lomake ohjaa opiskelijaa ottamaan selvää opintojakson oppimistavoitteista, jotka ovat valmiiksi suunnitellut. Seuraavassa kohdassa opiskelijan täytyy itse miettiä omat tavoitteensa ehkä peilaten niitä edellä kysyttyihin tavoitteisiin ja kaikkien pitäisi toteutua harjoittelussa.

Tehtäväosassa määritellään Harjoittelun aikana tehtävät oppimistehtävät. Huomio kannattaa kiinnittää siihen, että sopimusosassa (harjoittelun ohjaajan kanssa) puhuttiin työtehtävistä. Oppimistehtävistä puhuttaessa otetaan koulutuksen ja oppimisen näkökulma, nyt pitäisi miettiä mitä voi oppia työtehtävien kautta. Lauseke Harjoitteluraportissa käytettävä kirjallisuus kertoo, että harjoittelusta täytyy tehdä myös raportti ja että sitä täytyy alkaa suunnitella jo ennen itse harjoittelua, koska kirjallisuutta kysytään jo suunnitteluvaiheessa. Lomakkeen päättävät päivämäärät harjoitteluraportin valmistumiselle ja harjoittelun esittämiselle. Nämä päivämäärät ovat jatkoa edellisellä sivulla esitettyihin sopimuksen tekemisen päivämäärään ja harjoittelun ajankohtaan ja ne päättävät harjoittelun kaaren, sillä niihin mennessä harjoittelun ja siihen liittyvien töiden on oltava tehtyinä.

Suunnitelma osa poikkeaa edellisestä osasta kielellisesti, sillä nyt käytetään enemmän koulun omaa jargonia (esim. käytetään sanoja opintojakso, harjoitteluraportti). Se viittaa minusta siihen, että tätä lomaketta on täyttämässä pelkästään sanaston tuntevia ihmisiä. Lisäksi osa liittyy puhtaasti koulunkäyntiin ja opintojakson toteutumiseen harjoittelussa. Tämän osan täyttäjäksi olettaisin opiskelijan ja ohjaavan opettajan.

Lomake on väline harjoittelun yksityiskohdista sopimiseen kaikille kolmelle osapuolelle ja myös Humakille ja työpaikalle, jonne opiskelija on menossa. Jos sopimuksesta tehdään kappaleet kaikille, helpottaa se myös yhteydenpitoa. Opiskelijalle lomake on myös väline harjoittelun suunnitteluun. Institutionaalisena lomakkeena Humakissa sen tehtävänä on olla kaikille opiskelijoille samanlainen; kaikilta kerätään samat tiedot ja vaaditaan suunnittelemaan samat asiat. Lomake jää luultavasti myös Humakille talteen arkistoon, jolloin se on tosite opiskelijan tekemästä harjoittelusta ja siihen voidaan epäselvissä tapauksissa palata. 

Diskurssi, tulkin työväline

Jo opintojakson alussa käsite diskurssi kutitteli muistielimiäni. Olin jo ennen tätä SK3- opintojaksoa kuullut diskurssista. Se oli tullut esiin kirjassa, joka oli meillä tenttimateriaalina tulkkauksen kirjatentissä. Ilmielävä todiste siitä, että suomen kielen tunneilla käymämme asiat todella liittyvät tulkkaukseen!

En enää muistanut kovin hyvin, mitä diskurssi oikeastaan tarkoittikaan. Se liittyi lausetta laajempiin teksteihin ja sen avulla pystyi analysoimaan ja ennakoimaan tekstejä. Nämä olivat ennakkokäsityksiäni alkaessani selvittelemään diskurssiin käsitettä flipped classroom -tunneilla.

Tuntien aikana Internetistä löytämäni tieto vakuutti minut yhdestä asiasta: diskurssi- termin merkitys vaihtelee teoreettisesta viitekehyksesta riippuen (Wikipedia 2015) (ja tiedän, ettei Wikipediaan ehkä kannattaisi viittailla tällä tavalla, mutta teen sen silti). Tiedot olivat niin vaihtelevia ja jotenkin niin laajasta näkökulmasta, että kaikki ennakkokäsitykseni menivät aivan sekaisin. Niimpä suljin selaimet ja käännyin vihkoni puoleen, jossa minulla oli onnekseni muistiinpanot, jotka olin kirjoittanut tulkkaustenttiä varten. Myöhemmin lainasin tenttikirjan uudelleen ja luin lisäksi yhden viittomakielen tunneilla saamamme tekstin ja seuraavat pohdintani pohjautuvatkin niihin.

Siispä, mikä on diskurssi? Kun menen kauppaan, on kassalla tapana käydä aina samanlainen keskustelu myyjän kanssa: "Päivää, hei, onko S-etukorttia, kiitos, kiitos hei, hei hei". Kun käyn lääkärissä, eroaa keskustelu kassalla käydystä keskustelusta, mutta on samantyyppinen toisiin lääkärikäynteihin verrattuna. Meillä on vakiintuneita ajattelu- ja puhetapoja, diskursseja, joita käytämme päivittäin elämässämme. Tämän näkökulman mukaan diskurssi voi tarkoittaa siis esimerkiksi tiettyä keskustelua, keskustelun osia tai jollakin areenalla käyttävää yleistä mieleipiteenvaihtoa. Huomio kiinnittyy siihen, kuinka kieltä todellisissa vuorovaikutustilanteissa käytetään ja siihen kuinka kieltä käytetään tietyn tavoitteen tai teon toetuttamisessa.  (Laine 2006, 155). Kun toivoitteenani on ohjeistaa ihmisiä, käytän kieltä yleensä tietyllä tavalla. Kun tavoite muuttuu, muuttuu myös kielenkäyttöni jollakin tavalla. On myös tiettyjä tapoja puhua kun esimerkiksi pitää esitelmää, tai kun haluaa ostaa auton.

Kuten tektilajejakin, opimme käyttämään erilaisia diskursseja kun sosiaalistumme kieleemme ja kulttuuriimme. Diskurssitkin ovat osittain kulttuurisidonnaisia ja niitä tutkiessa täytyy ottaa huomioon myös keskustelun osapuolien sosiaaliset suhteet.

Tästä näkökulmasta diskurssi on tullut esiin tullkaustunneillamme. Eräällä niistä puhuimme viittomakielen tulkkaamisesta suomen kielelle. Joskus tulee eteen tilanteita, joissa ymmärtää kyllä viittomakielisen lähtötekstin eri viittomat ja tavallaan merkityksenkin, mutta suomeksi se ei sovi yhtään siihen tilanteeseen, jossa tulkataan. Tulkin tehtävä onkin irtautua riittävästi viittomakielestä ja vain merkitystä kääntäen muokata viesti tilanteeseen sopivaksi. Tässä tulkki mielestäni tarvitsee tietoa diskursseista - tietoa siitä, kuinka eri tilanteissa on tapana puhua - jotta saa viestin muokattua siihen muotoon.

Osana ensimmäistä tulkkauksharjoitteluamme on tutustua asioimistulkin työympäristöihin, erilaisiin paikkoihin, joissa asioimistulkkausta yleisesti tehdään. Kuulema tärkeää on kuunnella ja oppia, millaista kieltä paikoissa käytetään. Kuinka apteekkari pyytää Kela- korttia, kuinka lääkäri pyytää sisään "Virtasen" jne. On siis tärkeää oppia erilaisia diskursseja, jotta osaamme käyttää niitä myöhemmin oikein tulkatessa.
 
Toisesta näkökulmasta diskurssi määritellään kielenkäytön rakenteeksi (Laine 2006, 155). Diskurssitasolla kielessä luodaan tekstin sisäisiä yhteyksiä, viittauksia ja suhteita eli koheesiota tekstissä käsiteltyjen asioiden välille (Laine 2007, 26). Kun diskurssia analysoidaan rakenteen näkökulmasta, tutkitaan diskkurssin osien esiintymistä ennakoitavina kokonaisuuksia, kielen osien sidostumista tosiinsa ja etsitään osien välisiä rajoja sekä sääntöjä, jotka määräävät, miten diskurssi rakentuu osista (Laine 2006, 156).

Ja miksi tulkin pitäisi analysoida diskurssia rakenteen näkökulmasta? Tulkki etsii lähtötekstistä aina merkityksiä. Merkitysten tunnistaminen edellyttää että vastaanottaja tunnistaa, mitkä tekstin osat liittyvät toisiinsa ja mitkä eivät ja millaisista rakenteista merkitykset muodostuvat. Koheesio eli linkit diskurssin osien välillä ovat vihjeitä, joiden avulla vastaanottajat tietävät mitkä asiat tekstissä liittyvät mihinkin. (Laine 2007, 26). Diskurssianalyysin avulla tulkki voi hahmottaa tekstin sisäiset tasot ja rakenteen, jolloin tulkki kykenee tuottamaan laadukkaammaan kohdekielisen viestin (Laine, 2006, 156). Hyvä tulke edellyttää siis merkityksen ja tekstin sisäisen koheesion, punaisen langan ja linkkien löytymistä. Siinä voi auttaa diskurssianalyysi, joka paljastaa näitä asioita.

Diskursseja tutkiessa on huomattu, että diskursseista voi muodostaa diskurssityylejä. Mm. Ingram on kehitellyt Callowin mallin pohjalta omat diskurssityylinsä, joita esitellään molemmissa lähteissäni. Näitä ovat mm. Kertova diskurssi, ohjeistava diskurssi, suostutteleva diskurssi, selittävä diskurssi, argumentoiva diskurssi ja keskusteleva diskurssi (Laine 2006, 156). On mahdollista ennakoida tiettyjen diskurssityylien kanssa käsi kädessä ilmeneviä kielen rakenteita (Laine 2007, 26) ja myöskin tekstin tavoitteita. Jos tulkki tietää, millaisia asioita tiettyihin diskurssityyleihin sisältyy, esim. minkälaisista kielen rakenteista se yleensä koostuu, auttaa se tähän diskurssityyliin törmätessä kielen tavoitteen ja etenemisen analysoinnissa ja ennakoinnissa.

Siispä, miksi diskurssi on päässyt mukaan tulkkauksen oppikirjoihin? Diskurssien tuntemisesta on tulkille suurta hyötyä, kun hän yrittää kääntää lähtöteksiä tulokieleen ja tilanteeseen sopivaksi, kun hän etsii lähtötekstin syvämerkityksiä ja haluaa selvittää koheesiota sekä kun hän ennakoi tekstin rakennetta ja tavoitetta.

Tämän verran minä opin diskurssista, ja ehkä myös vähän enemmän, sellaista tietoa, joka on kyllä mielessäni, mutta jota en ihan vielä osaa kuitenkaan pukea sanoiksi. Nämä kaksi näkökulmaa olivat mielestäni melko helppoja ymmärtää, mutta diskurssiin liittyy vielä monia näkökulmia ja huomioon otettavia asioita, jotka jäivät itselleni vielä epäselväksi. Osasta diskurssiin ja sen tutkimukseen liittyvistä asioista en ole luultavasti vielä kuullutkaan.

Merkittävintä oli mielestäni se, että diskurssin ja diskurssianalyysin käsitteet yhdistyivät heti tiiviisti käytännön tulkkaukseen. Nyt kun opin ja jatkossa opettelen lisää diskurssityyleihin liittyviä piirteitä ja diskurssin analysointia esimerkiksi diskurssikartan (jota esiteltiin Käden käänteessä- kirjassa) avulla, voin käyttää niitä heti hyväkseni opetellessani tulkkausta. Näin voin hyödyntää oppimiani tietoja harjoitellessani ja myöhemmin myös työelämässä tulkkina.

Lähteet:

Laine, Jenni 2006. Tulkkauksen tutkimus viittomkielen tulkin työn kehittäjänä. Teoksessa Hytönen, Niina & Rissanen, Terhi (toim.) Käden käänteessä. Helsinki: Oy FINN LECTURA Ab. 143-162.

Laine, Jenni 2007. Kielen diskurssityypit. Kielisilta 3/2007, 26-27.

Wikipedia 2015. Diskurssi. Viitattu 21.4.2015.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Diskurssi